Soutelen hiljalleen järvellä illalla,

loppukesän pehmeä valkoinen sumu

peittää hellästi järven pinnan,

kuikka laulaa hassua lauluaan,

ääni kaikuu pitkin järven pintaa,

aivan hiljaista muuten,

kukaan ei liiku,

kukaan ei tule,

olen itseni kanssa hiljaa,

tutustun itseeni, sieluni villi

vihdoinkin lepää,

rannalla järven,

soudellen,

lähellä tuuheassa pensaassa

jotakin rasahtaa,

jälleen kerran,

yritän katsoa tarkemmin,

mutten mitään näe,

karhuko?

vaiko hirvi?

onneksi olen turvassa

pienen puuveneen,

joka verkkaisesti lipuu pinnalla

tyynen järven,

käteni polvilleni ristin,

suljen silmäni,

kuuntelen hiljaisuutta,

nuuhkin kosteaa ilmaa,

vaivun hiljaisuuden transsiin,

kuulun kiinteästi tähän luontoon;

hengitän ikiaikaista ilmaa,

joka puhtaana tuoksuu,

kasvoillani tuntuu kostea sumu,

sydän verevä ja vahva

rinnassain,