Avaruusmatkalaisenkin, henkisen kulkijan maalliseen arkeen osuu välillä aikoja, kun mieli menee maahan ja taivas tummenee. Pimeys valtaa mielen, valot sammuvat.

Mitä tehdä ? On aika odottaa tunti, pari, päivä kaksi, joskus pidempäänkin. Elämästä, maallisesta, ei selviä ilman, että synkkyys, suru, pettymys taikka vihakin pääsisivät mieleen tuohon muulloin niin kauniiseen ja kirkkaaseen.  On aika odottaa ja antaa mielen vaipua tummiin vesiin. Emme voi loputtomiin työntää ikävien sattumuksien aiheuttamia tunteita syrjään. Yö ja päivä.  Päivä ja yö. Iloinen mieli, surullinen mieli ja päinvastoin. Tämä on tietynlaista tasapainoilua mielen ja maallisten sattumusten välillä.  Avaruudessa ei pahaa tapahdu, kun taas maallisessa elämässä ikäviä sattumuksia osuu väistämättä kohdalle. Saatamme surra menetettyä rakkaimpaamme, saatamme tuntea vihaa niitä kohtaan, jotka ovat meitä vääryydellä piinanneet, saatamme olla pettyneitä, uupuneita, sairaita aika ajoin.

On hyvä antaa kaiken olla ja odottaa kun sen aika on. Hetket tummat niin pitkiltä tuntuvat, raskaat, kuuluvat elämäämme. Emme voi vastustaa loputtomiin maallisen elämän meille aiheuttamia suruja, kolhuja. Ainoa neuvo parahin on se, että emme kaiken synkkyyden, surun keskelläkään aiheuta kenellekään pahaa, emme kosta, emme vahingoita yhtäkään sielua niin maallisen kuin taivaankaan asukin. Näin on parasta meidän itsemme ja Universumin kannalta.

Minuutit pitkät, synkät kuin tummimman lammen syvän. Mustaa, pimeää kenties ? Odota hetki ja toinenkin. Ole aivan rauhassa. Mitään pahaa ei tapahdu aikana kun suremme, työstämme ikäviä sattumuksia elämämme. Ole aivan rauhassa ja hiljaa. Itku pulppuaa syvästä sielusta.

Kas, kun on aika oikea, niin valot syttyvät jälleen! Huomaat päivän valkenevan, katsot ylös, kenties eteesi, ja huomaat enkelin taivaan ihanimman, tuon niin pehmeää, hellintä valoa ja taivaan puhtainta energiaa tuovan olennon istuvan vieressäsi niin suurena, niin lempeänä kuin ikinä. Tämä kuiskaa hellästi korvaasi: ” Kaikki on hyvin, rakkahin lapseni. Kaikki on hyvin.” Enkelin kultainen valokehä peittää itsesi ja tunnet kauneimman kosketuksen avaruuden enkelin ihanimman kera taivaan joukkojen, apurien moninaisten. Enkelin kosketus, avaruuden kosketus. Päivä on kirkkahin, Universumin auringon säteet koskettavat poskeasi ja kuivaavat kyyneleesi. On aika, on aika avata silmät jälleen kirkkaudelle, hyvyydelle avaruuden, kosketukselle Universumin ! Uusi päivä on koittanut, uusi elämä alkaa entistä kirkkaampana, väkevämpänä. Rakkaus, ikuisuus, Universumi !

Ihmettelet enkeliä tuota, avaruuden apureita noita niin lukuisia istuskellessasi sädekehän sisällä noiden. Kysyt: ” Missä olitte ? Missä viivyitte ?”. Enkeli taivaan, kaunis kuin taivas, heleä, pehmeät energiat nuo, kultaa ja hopeaa hentoa vastaa: ” Olemme olleet luonasi rakas. Emme poistuneet koskaan. Et vain saattanut nähdä meitä, sillä mielesi oli murheen murtama ja tarvitsit hiukan aikaa omaa. ”

Rakkaus, ikuinen kosketus enkelin, taivaan apureiden niin rakkaiden, raikkaiden, ystävät arvaruuden. Kas, Universumi, niin innoittava ja hellä. Ikuinen ystävä Sinun !