Kukka kesäinen,

aurinkoa kohti kurkottaa,

se ylöspäin aina hamuaa,

terälehtensä aurinkoa kohti levittää,

ja hymyilee,

joskus joku tallaa päälle kukkasen,

se jalkojen alle litistyy,

hetken itkee ja ihmettelee,

jälleen hetken päästä vartensa suoristaa,

kukkansa kauneimman aurinkoon

yhdyttää,

kukkameri, taikka yksin vaan,

kukka kesäinen kaunein päällä maan,

Kun syksy vihdoin koittaa,

kylmä ja viima varpaat jäädyttää,

ruskan lehdet päälle kukkasen,

vihdoin tämä terälehtensä ja vartensa

antaa lakastuu,

talveksi vetäytyy unten maille,

pakkasta ja kylmää pakoon,

nyt on aika hengähtää,

Kun kylmän pakkastalven jälkeen

aurinko jälleen lämmittää,

lumen ja jään sulattaa,

herää kukkanen mailta unten,

ensin hieman varoen, sitten

vauhdilla uuden varren kasvattaa,

nuput kukan liilat ja punaiset,

kukat kauneimmat aukeaa,

kultaista aurinkoa kohti kurkottaa.