Aurinko paistaa kirkkaasti syksyisellä taivaalla. Sen vieressä paistaa Universumin aurinko vielä kirkkaammin, mutta niin ihanan lempeästi, että sielun syvimmässä sopukassa kevätauringon paisteelta tuntuu.

Pilvet lipuvat ohitse niin kevyesti, vapaanoloisasti, oikealta vasemmalle. Sininen taivas näkyy hattarapilvien lomitse. On niin raikasta. Ihanainen syksy maaplaneettamme, koto-Suomen.

Lähetän sieluni lentoon. Kaukana Universumin sydämessä palaa hentoinen valo tähden, vai onko se sieluni valo, joka tähden lailla tuikahtelee? Universumin planeettakartta näkyy edessäni minne tahansa päin katsonkaan. Tuolla kaukana alhaalla maaplaneettamme hiljalleen pyörähtelee akselinsa ympäri, hiukan tummempana kuin nuo muut. Hopeankultaiset energialinkit yhdistävät eri kohteet viehkeällä tavalla toisiinsa. On niin rauhaisaa ja levollista.

Universumin aurinko paistaa hellästi. Kullankeltainen valo lepattaa kynttilän liekin tavoin ja niin heleästi energiat tuon auringon pääsevät retkelle läpi Universumin tuoden sekä vieden toivoa, iloa, kepeyttä avaruuden, viestejä ikuisen avaruuden. Universumi värähtelee, sädehtii, on ikuisessa liikkeessä muuttaen muotoaan ainiaan noudatellen ikiaikaisia Universumin lainalaisuuksia. Lainalaisuudet Universumin avautuvat matkailijalle matkan aikana, pieninä ja suurina kokonaisuuksina, vähitellen, tipotellen silloin kun niiden oikea aika on. Anna tuulen viedä, anna aurinkotuulen viedä, anna vapaus mennä ja tulla. Anna sielullesi tilaa tutkia salaisuuksia Universumin; se palkitsee. Hyvä kiertää ympäri ja takaisin ja matkallansa monistuu ja vehreytyy keväisen puutarhan ikivanhan lehmuksen lailla. Viisaus, oppiminen, kaikki avautuu pala palalta niin kauniiksi ja mielekkääksi kokonaisuudeksi, että ihan sydän pampahtaa kohti tähteä taivaan kesäisen.

Vaaleanpunaiset, vihreät ja keltaiset energiaviuhkat pyörähtelevät Universumin taivaalla ikään kuin ne tulisivat suurien valoheittimien suusta. Taivaanranta hohtaa revontulien vihreää magneettista taikaa. On niin salaperäistä, mystistä, kaikkialla minne katseeni käännänkään.

Voin nähdä avaruuden loputtomalla tähtikartalla geometrisiä kuvioita, mitä erilaisimpia yhteyksiä, risteyksiä, palapelimaisia kuvioita, taivasrakennelmia. Yhteydet ovat kaikkialla, sillä vuorovaikutus ja kommunikaatio on taivaissa arkista, itsestäänselvää; saatan luulla olevani avaruudessa yksin, mutta en sittenkään ole. Miksi olisinkaan ? Me kaikki kuulumme yhteen suureen kokonaisuuteen ja olemme kukkia kedon me kaikki.

Avaruuden energiat kulkevat ohitseni puolin ja toisin. En saa oikein selvää ovatko ne tulossa vaiko menossa ? Hieman tuntuu siltä, että ovat samaan aikaan sekä tulossa että menossa. Joka puolella on tietynlaista mystistä värinää kun energiat yhtyvät toisiinsa, välillä erkanevat, tekevät kiepin, kaartelevat soikionmuotoisesti. Täällä kaikki on mahdollista ja niin täydellisen vapaata. On kevään tuntua, iloa sen.

Olen matkalla kohti ikuisuutta, mutta ensin on opittava lisää. On niin paljon uutta ja ihmeellistä. Katson kohti Universumin taivaanrantaa yli avaruuden horisontin niin lapsenomaisin uteliain silmin kuin vain pystyn. On jännittävää ja kiehtovaa tehdä sielun vapaa lento Universumin eri kohteisiin, joissa jokaisessa on omanlaisensa energiaverkostot, väriloisto mitä ihmeellisin, valo, kirkkaus, taika,  tunne yhteenkuuluvuuden ikuisen. Katsoisinko sieluni silmin oikealle vaiko vasemmalle ? Ehdinkö nähdä ja kokea kaiken sen kauneuden, seesteisyyden, jota Universumi on tulvillaan ? Toki, sillä minnekään ei ole kiire; Universumi odottaa lapsiansa, Universumi ei kiirehdi, ikuisuus on loputon. Tutkimusmatkamme ei lopu koskaan sillä aika on rajaton, sielumme on ajaton. Universumin syli, tuo kehto pienen ihmisen, kehto sielun avoimen; syli, lapsi, tähtitaivas, vaaleanpunainen, heleä, sininen?