Omaa henkistä polkua etsimässä

Heissuli vei, nyt koirani hihnaan panen ja muutaman kakkapussin taskuun varalle laitan. Niin, ja tietysti makupalat taskuun, sillä aina on kiva muutama koulutusjuttu koiran kanssa tehdä, palkinnot taskussa ja iloinen mieli. Juoksentelen Hassun kanssa metsäpolkuja, tähyän puiden latvustoja, kallion koloja, sammaleita kallion päällä, varpuja, heiniä, nuuhkin Hassun kanssa metsän ilmaa, joka niin kostean raikkaalta tuntuu. Vapaus ja luonto, tämä on ihanaa. Hyvällä mielin teemme pitkän lenkin ja iloa pursuen saavumme monen tunnin jälkeen kotiin. Jees.

Haen omasta huoneestani lasipallon ja menen sen kanssa istuskelemaan pihalle ja nauttimaan luonnosta ja kesästä. Aurinko paistaa, luonto on vihreää, kukkiakin ja niiden nuppuja jo pihalla on. Olenhan niitä ahkerasti koko kesän hoitanut, kastellut ja rikkaruohoja kitkenyt. Niin, ja tietysti rakkautta. Katseeni kääntyy sylissäni olevaan lasipalloon. Huomaan linnun lentävän ja sitä vilkaisen. Kun jälleen katson lasipalloon ajatukseni lähtevät tuon linnun mukana lentämään. Keltaisen linnun kajastus lasipallossa ja lähden sen matkaan taivaan rantaan. Seuraan lintua keltaista, joka minut pilvien päälle johdattaa. Lintu istuu paikoilleen ja siivillänsä tapailee ilmaa. Nyt ensimmäistä kertaa pääsen mielessäin katselemaan maan päälle taivaalta käsin. Uskaltaudun hieman myös ympärilleni katsomaan ja kas, taivas avautuu niin rauhallisena, pumpulimaisena, auringon energioita ja säteitä taivas tulvillaan ja ajattelen, että taivaassa varmaankin olen. Jään siihen raikkautta, rakkautta ja rauhaa tunnustelemaan, kauneinta avaruusmaisemaa katselemaan. Välillä katsahdan alaspäin ja näen vehreän metsän, asumukset ja niin, tuolla on kotini oma, pieni puutarha pihassa, lepotuolissa näköjään vieläkin lasipallon kanssa istun.

***

Tänään on lopultakin kesäsateen päivä. Mukavasti sade ropisee ikkunalautoihin ja lorisee ränneistä alas. Käyn pikkupaitasillaan hieman ulkona tunnustelemassa lämmintä sadetta, levittelen käsiäni ylös ja alas, tapailen käsilläni sateista ilmaa.

Kotona päätän jälleen tutkia kirjahyllyä, mitä sieltä tänään löytyisi. Löydänkin yllätyksekseni kirjan avaruusilmiöistä täällä Suomessa. Otan kirjan ja menen omaan huoneeseeni sitä selailemaan. Todella jännittävää ja niin toden tuntuisia nuo monet tarinat, jotka, kuka ties, ovat tosia. En vieläkään aikuisena pysty sanomaan, tosiako tarinat olivat vaiko ei. Sillä ei varmaankaan väliä.

Paljon vuosia myöhemmin eräänä talvena oli sukulaisteni luona Lapissa pienessä mökissä kylässä, minkä pihamaalla oli pienen pieni puinen saunarakennus. Hiljainen maantie meni mökin vierestä, ympärillä muuten kauttaaltaan lappilaista kuivaa havumetsää, hieman kituliaita nuo puut, kun vertailee Etelä-Suomen metsien kasvustoon. Oli myöhäinen yö enkä saanut nukuttua. Tuijotin yksikseni huoneen kattoon kun yht’äkkiä näin kirkkaiden autonvalojen heijastuvan huoneeseeni. Kirkas valo liikkui läpi huoneen ja katosi ikään kuin auto olisi käynyt kääntymässä pihalla ja jatkanut sitten matkaansa. Hiljaista kuitenkin oli.

Aamulla menin pihalle tutkimaan, mitä ikkunastani ulos näkyi. Vain saunapahanen metsän reunalla sillä puolen pihaa, missä valot kirkkaasti yöllä paloivat. Lumessa ei ollut jälkeäkään, valkoisena puhtaana vaippana lumi pihalla lepäsi ja totesin maantien olevan mökin toisella puolen.

Kun luin tuota ufo-havaintokirjaa, toivoin hartaasti, että aikuisena voisin sellaisen omin silmin nähdä, mutta tuota erikoista valoilmiötapausta lukuun ottamatta en ole päässyt todistamaan minkäänlaista ufo-havaintoa. Tosin meditaatiomatkoillani olen aikanaan sieluni silmin saanut paljonkin havaita erilaisia ”lentäviä lautasia” ja niiden ystävällismielisiä matkustajia.

***

Jo viikon on satanut. Laitan sadekamppeet päälle ja lähden Hassun kanssa ulkoilemaan. Sade ei minua haittaa, ei kesällä eikä talvella. Sateisena päivänä ulkona on omanlaisensa rauha, kun ihmiset pysyttelevät kodeissansa ja menevät ulos vain jos on pakko. Koiraihmisenä pidän ulkoilemisesta ja luonnosta ja nyt kun Hassukin on kaverina mukana, niin nautimme yhdessä pitkistä lenkeistä. Tänään käyn joen rannalla, jonne mutkitteleva hiekkainen tie meidät vie.

Illalla menen olohuoneessa käymään, kun isäni pöydän äärellä pelikortteja läpsyttää. Hän ajattelee, että korteista voisi jotakin ennustaa. Punaiset kortit hyvää tuo ja mustat pahaa. Korttien arvot jäsentyy siten, että numero kahdella on pienin arvo ja ässällä suurin edeten siis kakkosesta ässään. Läps, läps, kortteja pöytään lyö, välillä kortteja sekoittaen. Itsekin joskus yritin ennustamista korteilla, mutta ei siitäkään ennustamisesta mitään tullut. Jätin tuon kokeilun sikseen ja siirryin elämässä eteenpäin.

Jatkuu huomenna.