Sunnuntaina, iltapäivällä hämärässä,
ulkona märkää ja kosteaa.
Sytytän kynttilän, ja myös laitan suitsukkeen
palamaan, savuvana nousee ylös,
jättää mausteisen itämaan tuoksun leijumaan,
suljen silmäni, käteni syliini ristin,
kuulen itämaisen huilun kauniin soiton,
se sieluni vie maahan kaukaiseen,
buddhalainen munkki jalat ristissä rukoilee,
kutsuu hiljaisuutta, taivasta tulemaan luokseen,
taivas tälle vastaa, avaa sielusi silmät,
näe vuoren rinteet vieressäsi sun,
vuoret pyhät ovat siinä olleet ylväinä paikoillaan,
jo miljoonat vuodet ennen ihmiskuntaa,
paksu sumuverho peittää lumiset huiput, mutt’
kun lähdet sielusi lentoon, voit kaikkea
ylhäältä päin katsella, pilviverhon läpi työntyvät
nuo lumiset vuoren huiput, aurinko
niitä hyväilee,
kuuntele rauhaa, ei täällä linnut laula, vaan
Jumalan rakkaus kaikkialla väreilee,
vain rakkaus lauluja laulelee, itämainen
huilu lauluja säestää,
katso taivaan kehtoa, tuhannet tähdet
taivaalla tuikkii, avaruuden mysteeri
edelleenkin ihmisiä kiehtoo,
ei taivas meitä koskaan jätä,
se kietoo meidät lämpimään syleilyyn,
tähdet tuikkien auringon valossa loistaen,
sulautuu sielumme pyhimpään,
ikuiseen rakkauteen,
salaisuuksien maa, kenties
sen taivaasta löytää saa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.