Retkelle lähden kaukaiselle, vaikka oikeastaan en minnekään mene. Tuuli takanani puhaltaa ja minut kaukaisuuteen lennättää. Lentokoneen nopeudella kiidän ja kohta jo huomaan galaksin jo toiseksi vaihtuvan. Edelleen tuuli minua lennättää, hiukseni tuulessa hulmuaa.

Kaikki tummaksi ympärilläni vaihtuu, galaksi tuolla ja toinenkin ohitseni pyyhkii, mutt’ yht’äkkiä matkani loppuu ja pysähdyn paikkaan outoon ja kummaan.

Avaruus ympärilläni tummansinisenä lepää. Hiljaisuus vallitsee paikassa tässä, jota nyt tutkin ihmeissäin.

Kas, kun alaspäin katseeni käännän, niin alhaalla turkooseja valopilkkuja, kuin öisen kaupungin lempeät valot vilkkuisivat vain. Oh, kun katseeni ylöspäin käännän, huomaan öisellä avaruustaivaalla välkehtiviä hippusia, kuin taivaan tähdet minulle tuikkis’.

Mikä ihmeen rauhaisa paikka tämä tässä on ? Jotenkin niin mystinen ja rauhaisa, ett’ sydän pamppailee rinnassain. Rauha väreilee ympärilläin, turkoosit valot vilkkuvat yllä ja alla. Jotenkin monikerroksiselta kaikki tuntuu, vaikka keskellä syvintä avaruutta lienee oon ?

Ah, tämä on elämää ! Tätä haluan jatkaa aina vaan !

Aamu jo taivaalla purppuraa sarastaa. Herään sängystäin huopapeiton alta ja silmiäni hieraisen, kun muistan hetken tuon, jonka viettää sain tuolla jossain;

siellä, missä avaruuden rauha kietoutuu turkoosiin ja välkkyviin tähtösiin !