Taivaan matkalainen minä olen, 

heitän maallisen hunnun unholaan. 

Kirkkaana edessäin polkuni näen, 

auringonsäteet valaisevat maan, 

joka jalkojeni alla pehmeänä lipuu, 

päällä taivaisen usvan ja purppuran. 

Mieleni vapaana avaruudessa kiitää, 

välillä päätäni puoleen jos toiseen käännän, 

näen vuoret ja niiden usvat, tähdet 

tuikkivat vierelläin. 

Mitään taikuutta tämä lienee ei, 

sillä jokainen, jonka sielu niin tahtoo, 

pääsee paikkoihin kauniisiin, 

avaruusmaisemia taivaisia katsomaan, 

aurinkoa ja kuuta tervehtimään. 

Sielu kaunis ja vapaa, täynnä 

rakkautta ja kultaa, palaa 

omaan kotiin ainiaan, 

sillä lainassa vain päällä maan, 

hetki me kuljetaan.