Lähde hetkeksi avaruuteen kirkkaaseen. Anna kaiken arkisen mennä. Suuntaa katseesi kohti avaruutta, kenties kohti aurinkoa niin kirkasta ?

Anna lumisen maiseman avautua eteesi auringon lämmön helliessä talvista maisemaa sen  kuitenkaan sulattamatta tuota lunta niin puhdasta.

Maalaa vaalean sininen kirkas taivas ylle hopeisen lumimaiseman. Ehkä turkoosia hieman oikealle, lilaa eteen ja sivulle ? Miltä tuntuisi lilan vieressä vaaleanpunainen, taaempana kullankeltainen joukossa appelsiinin keltaisen?

Hyppää lumiseen hankeen, kahlaile vaivatta paisteessa talvisen auringon. Jos tahdot, luo yönsininen maisema päälle valkoisen hangen. Tähdet kirkkaat tuikkivat merkiksi, et’ löytynyt oot ! Ehkäpä kuitenkin sateenkaarenväri alle öisen tähtitaivaan ? Ei, vaan vihreää, turkoosia, kellertävää lailla Lapin kauneimpien revontulien kesyttömien !

Ah, porot paksuturkkiset, hopeanväriset, kiitävät yllä talvisen maiseman revontulien hehkuessa seassa niiden.  Porot jakautuvat eri suuntiin palaten jälleen takaisin joukkoon suureen häipyen hiljalleen yhdessä taakse horisontin kauneimman.

Istahda hetkeksi alas päälle puhtauttaan öisen taivaan alla kimaltelevan lumen. Sulje silmäsi hetkeksi. Kuuntele revontulien hiljaista hyrinää. Avaa silmäsi ja tutki taivasta eri kokoisten tähtien. Tähdet salaperäisesti, taianomaisesti sinulle jotakin viestittää ? Saatat sisimmässäsi tietää salaisuuden, jonka tähdet haluavat sinulle muistoksi tästä hetkestä antaa ! Kuunkehrä kietoo hellääkin hellemmin kultaiset säteensä ympärille sielusi niin kauniin ja tunnet, kuinka sinun on hyvä olla.

Ole hiljaa, nauti hetkestä kauneimmasta. Anna sielusi lentää joukossa tähtien, mukana revontulien. Kutsu luoksesi lauma villien porojen ja anna niiden kädestäsi syödä jäkälät ikiaikaiset, maukkaat ja rapeat. Porot katsovat sinua kiitokseksi syvälle silmiin ja voit tuntea sisimmässäsi Lapin taian, villin luonnon Universumin, loputtoman avaruuden. 

Se on salaisuus.