Pompahtelen yläilmoissa, alla tähtien, päällä puiden latvusten. Pompahdan päällä metsien keväisten, alla paisteen auringon. Lintuset taivaan mua väistää, kun ilahtuneena pomppien, luonnosta raikkaasta nauttien matkaani jatkan.

Metsät  jäävät taakse, kun suuntaan matkani yläpuolelle pilvien. Hieman vielä etenen, kunnes katseeni suuntaan alas kohti keväisten metsien. Jätän tuon kaiken taakseni, hypähtelen loikkien avaruuden planeetalta toiselle, keveästi pomppailen paikasta toiseen kauniissa maisemassa avaruuden eteerisen.

Suuntaan katseeni kohti planeettaa omaa, kohti metsiä kotoisia, keväisiä. Puhallan avaruuden tuulet raikkaat kohti ylväinä kohoavia metsiä mäntyisiä. Heitän hippuja kultaisia, hopeisia pussillisen taivaan tuuliin ohjaillen ne kädellä hellällä metsiin mäntyisiin. Annan avaruuden painovoiman keinautella pyöreää planeettaa kuin kehdossa keinuisi tuo maa, jota niin rakastan.

Keltainen avaruuden sumu peittää tienoon, paikat salaiset mäntyiset. Kukaan ei huomaa mitään, kun avaruuden voimat  hellivät pientä poikastaan, jota kutsutaan planeetaksi maan.