Energiasäteet kulkevat joka suuntiin; suoraan, kiemurrellen, pyörähdellen, aaltoillen. Valo Universumin avaa portin auki vapauttaen reitin suoraan sydämeen Universumin. Valo niin kirkkaasti loistaa, että sen ympäriltä kaikki väistyy.

Pilvet valkoiset jäävät taakse, kun pitkin väylää vapaata kulkea saan. Aava maisema taivainen avautuu eteeni vaaleanpunaiseen. Vaaleansininen vaippa puhdasta tyhjyyttä peittää kohta alleen vaaleanpunaisen.

Olen kaukaisuudessa avaruuden, missä energiat tanssi ei; hiljainen kolkka taivainen, missä mikään liikahda ei.  

Tunnen hentoisen värinän energiapilvessä läpinäkyvässä, tunnen kosketuksen avaruuden ikiaikaisen. En näe taakse horisontin ja kuvitellakaan en voi, mitä takana horisontin olla vois.

On tunne yhteenkuuluvuuden kaukaisen avaruuden, enkä pois halua lähteä paikasta tästä; tyhjyyttään humisee tienoo, värähtelyt tyhjyyden ovat saaneet väistymään liikeen, energiat häipyneet on.

Onko tämä kaukaisin kolkka avaruuden vaiko vasta portti tuntemattomaan ? Uuden alku odottaa vuoroaan takana horisontin salaperäisen ? Sitä tietää en nyt saa.

Avaruuden tyhjä tienoo mieltäni kiehtoo; se virpoo raikkaaksi sieluni, vilvoittaa mieleni, kuin ikiaikaisessa kosteassa kuusimetsässä kaukaisimman erämaan, jossa vain karhut vaeltaa.

Miksi lähtisin täältä pois, kun aikaani loputonta täällä viettää voin ?