Kruunu kultainen loistaa yllä kauneimman taivaan, yllä vihreimmän veden. Kas, tekisi mieleni se mukaan ottaa ?

Kruunu ei kultaa kimaltelevaa ole. Se sisäistä valoa on kultaista, viisautta ja lempeyttä rakastavan olennon. Sitä valoa voi ihminen kantaa, mutt’ yhtä hyvin enkelillä pienellä kruunu kultainen voipi olla päässä, niin ikään avaruuden hentoisella olennolla voi samanlainen kruunu päässään olla.

Sisäinen valo kultaansa hohtaa. Joka valon tuon silmillänsä näkee, tuntee rakkauden suurimman valtaavan sydämen. Rakkaus kultainen vahva tunne on, mutt’ viaton kuin pieni lapsonen. Sitä ei voi toiselta itselleen ottaa, mutta sydämeen voi sen laittaa ja sisäisenä valona antaa sen kruunun lailla loistaa.

Itselle saa hyvän mielen, kun valoa maailmaan saa loistaa, mutt’ muista, että se viisautta, lempeyttä rakastavan olennon,  eikä sitä vain omaan käyttöön ottaa saa.