Kulje vanhassa metsässä. Tutki puita korkeuksiin nousevia, vanhoja, ikiaikaisia. Löydä sopiva jykevä puunrunko ja laske kätesi hellästi sitä vasten. Käännä pääsi ylös ja katso kuinka puunrunko nousee korkeuksiin. Tunne puun energia vahva, ajattele, kuinka monia lukemattomia vuosia tuo puu on elänyt omalla paikallaan, nähnyt monta asiaa, kuiskinut kanssa pilvien ohi kiitävien ?

Tunne maa jalkojesi alla, kuuntele hiljaisuutta metsän. Koe tuoksu metsän kostean.

Kävele sileällä, tai vaikka rosoisella kalliolla, tunne energia kallion, katso ylös ja huomaa pilvet taivaan, ehkä aurinko vähän pilvenlomasta maahan kurkistaa. Tunne tuulenvire kesäinen, lintu ohi lentää, siivet sitä ilmassa kantaa.

Kävele paukkupakkasella natisevalla lumisella metsätiellä; kuinka lumi peittää notkuvat puun oksat alleen, pakkanen niitä rapsauttaa, ulkona ei ole ihmisiä muita, vain pakkanen ympärilläsi on. Kaikki on niin kauniisti paikoillaan, luonto täydellinen on. Jaa hetki ihmeellinen kanssa sydäntalvisen metsän lumisen.

Ei ole ihme, että ihmiset aikojen alusta lähtien ovat luontoa kunnioittaneet, uskoneet henkiin sen, tutkineet taivasta, planeettoja, tähtiä, aurinkoa sekä kuuta; pyytäneet apua, suojelusta hengiltä lintujen, karhujen, puiden taikka kalevalaisen Ukko ylijumalan. Luonto niin majesteettinen, kesytön on, myrskyt hurjat, sateet rankat, paiste auringon. Muinainen ihminen on luonnosta elänyt, joten ei ihme, että ihmiset vanhojen aikojen ovat jutelleet kanssa henkien luonnon, kaiken tehneet sopusoinnussa kanssa luonnon.

Luonnon henkien, eläinten kanssa puhuminen, niihin uskominen on ollut tapa tavallinen. Jos ihmisille entisen ajan olisi päässyt kertomaan, että tuhat vuotta myöhemmin emme usko luonnon henkiin, sieluihin eläinten, niin he uskoa eivät voisi korviaan. Meitä kummallisina, luonnosta vieraantuneina pitäisivät varmaan.

Nykyelämä kiireistä on, tekniset välineet, raha meitä juoksuttaa. Silti, moni meistä rauhaan katoaa, katoaa metsän siimekseen, luontoa, henkiä sen tavoittelemaan. Luonto yhdistää meidät johonkin niin kauniiseen, kokonaisvaltaiseen katsomukseen maailman, jossa jumaluus, henget, avaruuden ihmeet sulautuvat toinen toisiinsa, ottaen syliinsä lämpimään myös sen ihmisen, joka metsään avoimin mielin vaeltaa.

Nykyelämän ei tarvitse pois sulkea ajatusta hengistä luonnon, uskoa, että myöskin eläimillä sielu on. Ukko ylijumala Kalevalan vanhan istuu omalla paikallaan, tosin monikaan ei häntä enää pitkiin aikoihin nähnyt oo.

Ei ole pahaksi vetäytyä metsän siimekseen, kuljeksia keskellä luonnon, joka niin täydellinen ja kaunis moninaisuudessaan on. Luonto saa sielumme avautumaan johonkin suurempaan, jossa henget, energiat maan, tähdet ja avaruus sulautuvat yhteen sielumme kanssa, saamme jälleen olla yhtä kanssa luonnon, luomakunnan Jumalan taivaan.

Mieti hetki pientä muuttolintusta, joka vuosi vuoden jälkeen matkustaa tuhansia kilometrejä palatakseen jälleen pesimään siihen yhteen ja samaan pesäkoloon, johon on laskenut munansa, jossa on poikasensa kasvattanut, vuosi vuoden jälkeen. Eikö olekin ihme ?!