Meillä yksi elämä vain. Miten kannattaisi elämänsä elää, mietin joskus itseksein. Yhden ohjeen olen itselleni antanut: elä elämäsi siten, ettei katua myöhemmin tarvitse.

Asiat voi hoitaa kauniisti joka päivä; olla hyvä ihmisille ja olla kiitollinen ihmissuhteista niin rakkaista. Jos jokin asia on jäänyt vaivaamaan, se on hyvä selvittää. On syytä välillä anteeksikin toiselta pyytää, antaa periksi, antaa tilaa toiselle.

Ei pidä pitää itsestäänselvyytenä ihmisiä rakkaita, sukulaisia, tuttavia. Kannattaa arvostaa heidän läsnäoloa, välittää heistä, kysyä heiltä ”mitä kuuluu?”.

Kannattaa elää elämänsä siten, ettei jää omatuntoa huonoa, jos läheinen vaikka yllättäen sairastuu tai muuttaa pysyvästi taivaaseen. Toki voi silloin ystäväänsä rukoilla, mutta eikö olisi parempi huomioida tämä kauniilla tavalla jo aiemmin?

Mikään ei ole itsestään selvää. Kannattaa olla kiitollinen kauniista kesäpäivistä, rakkaista ihmisistä, tuttavista, ystävistä ja sukulaisista. Muista heitä lämmöllä ja rakkaudella, vaikka kiire suuren osan elämästä veis.

Sano jotakin kaunista.

Kukkakimppu ruusuja, yllätys iloinen, hymy lämpöinen.