Valkoinen hevonen hiljalleen kävelee halki lumisen talvimaiseman. Se ei ole yksisarvinen, se on taivaan hevonen. Se kaartaa hangella suoraan eteeni ja pysähtyy paikoilleen. Se tutkii minua silmillään, eikä hievahda kertaakaan. Se pysyy liikkumatta paikoillaan ja katsoo minua suoraan silmiin yhä vaan.

Voin tuntea hengityksen hevosen, valkoiset karvat katoavat lumeen ja pakkaseen. Se haluaa minulle jotakin kertoa ja huomaan, että voin sen ymmärtää.

Kuinka kaunis on tuo näky villihevosen, mistä lienee saapunut tähän maailmaan, ikään kuin vieraalle planeetalle saapunut ois ! Jään sitä paikoilleen ihmettelemään. Tunnen vahvan ja väkevän energian tuon valkoisen hevosen.

Tämä hetki saa sydämeni pamppailemaan rinnassain ja huomaan, kuinka tunteeni vahvana virtaa sieluun tuon villin eläimen. Hevonen hörähtää hieman, kääntää katseensa pois ja kas, sitä ei missään enää olekaan ?

Etsin ja etsin, lumessa ei näy jälkeäkään.