Ikivanha pyramidi nousee kohti taivaita ylle autiomaan. Kolmion muotoinen kivistä, savesta tehty rakennelma niin ylväänä, majesteettisena lepää paikallaan, hievahtamatta ajan saatossa minnekään. Tuhansia, satoja kiviä, kerros kerrokselta ylöspäin ja ylöspäin kunnes huippu pyramidin saavuttaa määränpään. Aurinko kuumasti paistaa pyramidin huippuun, sinisenä taivas kuin vesiväreillä maalattu ois.

Istun pyramidin sisällä, en alhaalle, vaan hieman korkeammalle tummanruskeaan hämyyn. Kultainen tulenkaltainen valo valaisee hennosti tilavan kammion, jossa vietän aikaa meditaation. Tulenliekki välillä heilahtaa kuin henkäys avaruuden sitä heiluttais. Muinaiset egyptiläiset tekivät salaisia menojaan, kenties sisällä pyramidien ? Tunnen muinaisuuden henkien olevan lähelläin. Tunnelma on pyhä ja juhlallinen, hiljainen, salainen.

Katson saviseen, kiviseen kattoon kammion. Näkymä tähtitaivaaseen avautuu kuin ikkunana kammion ois tähtikuviot avaruuden; tähtikartta piirretty on taivaaseen, yönsiniseen, vaikka kirkkain päivä ois. Nuolia, kolmioita, numeroita, viisareita, aurinkokellon näköisiä vempeleitä piirretty tähtikarttaan on. Ovatko muinaiset egyptiläiset tutkineet avaruutta kaukoputkin, piirtäneet tähtikarttoja nerokkaita, ovatko avaruuden asukkaat heitä kenties auttaneet ?

Annan henkien vaeltaa omia polkujaan, en häiritse heitä ollenkaan. Olen vieraana paikassa pyhässä, kammiossa hämyisässä pyramidin, rakennettu tuhansia vuosia sitten Egyptin aavikkoon. Tunnen yhteenkuuluvuuden kanssa avaruuden; kuin avaruus pudonnut ois päälle pyramidin, tullut tervehtimään hiljaista miettijää, joka kaikessa hiljaisuudessaan on hiljentynyt paikkaan pyhään, hämyisään kammioon. Tulenliekki heilahtaa, tuulahdus avaruuden, ”missä ootte ?” minä kysyn. Hiljaisuus vastaa, kaikkialla syvä muinainen hiljaisuus.