Sateisena talvipäivänä itseksein mietin, että onko mitään yhteistä taivaalla ja vedellä ? Vesi aaltoilee kevyesti pinnalla järven, mutt’ taivas kuulaana loistaa, avaruus avautuu päällä sen.

Mutta sadepäivänä taivas sekoittuu veteen ja vesi pilvestä maan päälle palaa. Usva peittää kukkaniityt kesäiset, aurinko saa usvan haihtumaan.

Taivas ja vesi vastakohtia kenties ovat, mutta kaunis on niiden symbioosi; vehreäksi luonto muuttuu, ihmiset ja eläimet juoda saa.

Maan raskaat energiat pilviin nousee, mutta hiljalleen ne vesisateen tavoin maan päälle palaa. Tuuli hellästi puhaltaa. 

Kastan varpaani kylmään veteen, kenties uidakin vois ? Taivaalla sieluni lentää ja sieltä uutta voimaa saa. 

Jalat maassa me kuljetaan, vaikk’ sielumme taivaisilla retkillänsä ois. Sielu palaa aina uudelleen, kunnes aamun koittaessa jälleen lentää taivaisiin, antaa suukon poskeen enkelin, lentää kaukaiseen planeettaan, galaksin pyörteessä takaisin luoksemme lentää ja raikkaan tuulahduksen taivaalta tuo;

syttynyt on taivaalle pieni tähtönen!

Äiti, isä sylissään vauvaa pitää; pieni ruusunen, tähtisilmäinen, nuppunen !