Kun lapsi syntyy kirkkain silmin maailmaan uuteen, on onni sydämissä vanhempien suuri. Lapselle suojaa ja turvaa antaa nuo vanhemmat niin rakkaat. Rakkaus rajaton ohjaa tekoja arjen, kun vanhemmat lastansa huolella hoitaa.

Anna lapselle ohjeet elämän. Aseta rajat, jottei lapsi jalkaansa loukkaisi pihalla jyrkän kallion reunan. Kerro tälle et’ maailma on suuri ja seikkailu jännittävä häntä odottaa kunhan jaksaa vain odottaa.

Mut, mitä sitten kun lapselle tulee tahto oma ? Pitäisikö purkkiin panna ja hieman vain kantta raottaa ?

Muista, et’ samankaltaisuus ei hyvä välttämättä ole. Jokainen kukkanen maan loistaa puhtainta kauneutta, raikkauttaan ollen erilainen kuin kukkanen viereinen, vaik’ samasta pussista siemeniä tulleet ois.

Älä polje kukkasen päälle, älä tue sitä suuntaan väärään, sillä kukkanen kedon taikka puutarhan oman kurkottaa luonnostaan kohti korkeuksia, taivaita niin valoisia, kohti aurinkoa kirkkainta ja siitä voimaa ja suuntaa oikeaa saa.

Rakkain runo, jonka kuullut olen:

”Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. 

He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. 
He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta, 
ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi, 
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa. 
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan, 
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa, 
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa, 
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista, 
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet. 
Kun taivut jousimiehen käden voimasta, 
taivu riemulla.”

Tämä runo, jonka nimi on ”Sinun lapsesi eivät ole sinun” on syntynyt sielussa libanonilaisen runoilijan nimeltään Kahlil Gibran vuonna 1923.