Horisontin tuolla puolen siintää vuori sininen. Se majesteettisesti nousee kohti taivaita. Puun tuuheissa latvoissa marakatit syövät hedelmiä puiden, muutama kypsä keltainen maahankin putoaa.

Kosketan lehteä puun sormellani hellästi, siinä kastepisara lepää rauhaisaan. Kosteaa ja lämmintä kauttaaltaan ilma, jota hengitän. Hentoinen sumu jonnekin häipyy.

Tämä sademetsä aivan omalaatuinen on, niin ainutkertainen, jott’ sitä suojeltava on. Mitä itse voisimme asialle tehdä ? Hieman asioiden setvimistä vaatii, mutt’ muista, että sinä itse edustat yksilönä ihmiskuntaa ja meidän on kannettava vastuumme siitä, jott’ luonto kauneimmillaan saa puhjeta kukkaan, vehreään metsään, kukkiin kiehtoviin; marakatit latvoissa puiden, elämän verso yhä uudelleen saa maasta nousta,

vastuumme siitä, ett’ elämä jokaisella kaunista ois !