Käteni liukuu päällä ketunvärisen pehmeän turkin. Koirani pitkällään makailee auringonläikän päällä vuoteessaan. Kehräävän hiljaisen äänen kuulla tuskin voin. Sormeni hieman uppoaa turkkiin pehmeään. Niin rauhalliselta ja hyvältä tuntuu, tunne molemminpuolinen.

Astelen toiseen huoneeseen ja siitäpä toinen koirani, musta paksuturkkinen ilahtuu. Hyppii vasten ja pari kertaa iloisesti haukahtaa. Ryntää sohvalle minua valmiiksi odottamaan ja tietää, että kohta hetken aikaa kanssani leikkiä saa. Leikkii mustaturkkinen kuin pieni kissanpentunen, riemua, hassuja juttuja mielellään tekee, tietää, että näin minut nauramaan saa. Villit leikit kohta päättyy, kun alan taasen kirjoittaa.

Koirat luontokappaleita kotona on. Aitoja tunteissansa, kaikessa luonto heitä johdattaa.  Jos kääntää koira katseensa sun silmiin, se aitoa on. Jos kääntää päänsä toisaalle, sekin aitoa on. Ei koira teeskentele sun ystävää, vaan on sun ystävä ikuinen jos vain niin haluaa. Lämpimät katseet koiran kun katsoo sua silmiin, iloinen hypähdys sua vasten, kun eteiseen pukeakseen meet, jott’ iloiselle lenkille ulos heidän kanssaan meet.

Koirat kotonaan kuin kotikoirat konsanaan, mutt’ kun ulos luontoon heidän kanssaan meet, ne muuttuu erilaisiksi vaan. Aistit koirien herää eloon uuteen, kun aurinko valaisee maisemat kauniit, lehdet syksyiset maahan varisseet rapisevat alla tassujen, väriloisto syksyn kauneimmillaan, joka paikassa jotakin uutta ja ihanaa. Pitkä lenkki nyt alkaa ja kaikenlaisiin jänniin paikkoihin emännän viedä saa. Joki hiljalleen polun vieressä virtaa, kaisloja penkassa joen, polku hiekkainen eteenpäin vie. Kohta ensimmäinen pakkanen koittaa, turkit paksut meitä kylmältä suojaa. Ihanaa syksy, ihanaa syksyinen väriloisto !

Loppusyksyn räntä pakkaslumeksi muuttuu. Lumikylpyjä hauskoja toinen koirista keksii ottaa. Pöllyää lumi ja mustan turkin valkoiseksi saa. Ihanaa lumi, ihanaa pakkanen! Niin raikas ilma, sopivan kylmää, lumi kauniisti peittää kaiken alleen, lunta puiden oksillakin lepää, mutt’ me reippaasti edetään, emäntää ylpeänä ulkoilutetaan.

Viimeiset kovat pakkaset talven, lumi natisee alla tassujen. Kohti kevättä me nyt edetään. Nautimme vuodenajoista kaikista, aina reippaasti emäntäämme ulkoilutamme. Näytämme hänelle paikat kauneimmat, tiedämme tarkalleen, mistä hienoimmat maisemat löytyy. Aina hyvin mielin ulkoa kotiimme tuumme, emännällä posket punoittaa, kun niin reippaasti ja nätisti pitkän lenkin teimme ja kaikilla meillä nyt olo mukavin on.

Nyt jälleen kotikoiriksi muutumme, aistit terävät kuin horrokseen vaipuu, emännän viereen me laskemme lepoon. Katsomme häntä lämpimästi silmiin, hellän taputuksen kiitokseksi saamme. Hiljainen kehräävä ääni olohuoneessa kuuluu, huokailua tyytyväistä jalkojen juuressa isännän sekä emännän.