Hiukseni hulmuavat kun avaruuden tuulet puhaltavat vinhasti pääni yläpuolella. Moninaiset tähdet, pienet ja vähän kirkkaammatkin, liitelevät yläilmoissa väistäen sulavasti turkoosinsinisen maaplaneettamme jatkaen ääretöntä matkaansa loputtomassa avaruudessa.

Tummansininen taivas välähtelee hopeaa ja kultaa, kun tähdet toisensa jälkeen kiitävät radallansa matkalla jonnekin tuntemattomaan.

Aurinko nousee idästä Universumin, säteet lämpöiset sen maalaavat maapallomme pinnan kauniin turkoosia hohtavaksi kullaksi. Onko planeettamme paikoillansa sylissä Universumin, vaiko kiitääkö se suuntaan tai toiseen lailla tähtien vaipassa Universumin ?

Olenko itse matkalla vaiko lepäänkö paikallaan tähtien, galaksien, kiitäessä ohitseni jatkaen loputonta matkaansa. Pitäisikö olla hiljaa paikoillaan vaiko hypätä mukaan joukkoon galaksien ja tähtien?

Tähtitiede, meditaatio, avaruus. Eteerinen avaruus kietoutuneena yhteen kanssa todellisuuden, mutta kumpi onkaan tuo todellisuus ? Se jäänee arvoitukseksi.

Pomppaan kyytiin tähden kirkkaimman, turkoosin ja hopean. Aurinkotuuli hyväilee kasvojani ja tunnen ilmavirran raikkaan. Helmeilevänä tuuli jatkaa matkaansa kun itse pusken eteenpäin kyydissä tähden niin kirkkaan. Avaruuden kiitorata suuntaa kohti itää kun horisontin tuolla puolen näen tähtijonon vauhdikkaan hajaantuvan vasemmalle sekä oikealle. Ikään kuin jonkinlainen näkymätön rajapinta olisi vastassa kun tähdet sulavasti väistävät sen ja ottavat  suunnan uuden.

Nyt se lähestyy, väistöliike oikealle vaiko vasemmalle ? Suljen silmäni ja tunnen samalla vauhdin kiihtyvän. Puristan silmäni kiinni, otan lujasti käsilläni kiinni tähdestä, jonka kyydissä matkustan. Kuulen sisimmästäni poksahduksen valtavan, ikään kuin äänivalli olisi rikkoutunut sisimmässäni.

Kas, nyt leijun vapaassa painottomassa tilassa avaruuden niin kauniin sinisen. Avaan silmäni suuremmiksi, jotta näkisin paremmin.  Näen edessäni, hieman kauempana avaruuden ajattomassa tilassa leijuvan maaplaneettamme oman. Sen väri kaunein avaruuden, hieman turkoosia joukossa vaaleansinisen, kultainen kehrä ympärillä sen.

Jään ihmettelemään planeettaa niin tuttua ypöyksin täydellisen hiljaisuuden hyväillessä sisintäni. Kaikki on pysähtynyt paikoilleen, kellun avaruudessa sinisessä, kauniissa, ja katselen tuota ihanuutta: maaplaneettamme oma, väriltänsä vaaleansininen ja turkoosi hellä, kehrä kultainen kauniisti ympärillä sen !