Omaa henkistä polkua etsimässä

IMG_4808.jpg

Hassu on jo aika tyttö, kahdeksan vuotta iältään. Elämässäni olen kaikenlaista kokenut ja nähnyt, vaikka edelleenkin nuori olen. Olen alkanut kiinnostua new age –jutuista, kun äitini minut kerran vei Hengen ja tiedon messuille erilaisia juttuja katselemaan. Yhdessä huoneessa ihastuin kauniisiin ja mystisiin kivilajitelmiin, joita kiviä hypistelin sormissain ja pari pyöreää lilaa ja vaaleanpunaista kiveä ostinkin.

Löysin messuilta pari mielenkiintoista kirjaa. Tarot tulkintakirja ja Elisabeth Haichin Ihmisen 22 tietoisuudentasoa eli henkisen elämän tarot –kirja, jonka mukana tulivat myös kortit.

Tarot kirjasta kiinnostuin sen verran, että kutsuin luokseni kylään erään tarot-tulkitsijan ja hän ennusti minulle muiden asioiden lomassa, että saan pian lapsen. Tokaisin vain, että ”tuskimpa”, mutta ei mennyt kun pari kuukautta kun sain tietää odottavani rakasta lastani. En kuitenkaan kiinnostunut sen enempää tarot-tulkinnoista, mutta tuo Elisabeth Haichin Ihmisen 22 tietoisuudentasoa kirja säväytti minua syvästi.

Huomasin tuosta kirjasta kuitenkin aika pian, ettei ihmisen henkisyys ja henkiset kokemukset noudata aina samaa järjestystä, mistä kirjassa puhuttiin. Käytin kirjaa kuitenkin pitkään eräänlaisena ohjekirjana henkisyyteen ja hyvään ihmisyyteen. Se on hyvä kirja, mutta kuten mitään muutakaan kirjaa, ei sitä mielestäni ole tarkoitettu sanatarkasti noudatettavaksi, jos uskallan tuon varovaisuutta tuntien sanoa.

***

Hypistelen käsissäni hieman lasipalloa, tuota samaa, jonka jo lapsena lahjaksi itselleni sain. Lasken sen pöydälle, sytytän kynttilän tuoksulamppuun palamaan ja valitsen eteeriseksi öljyksi tällä kertaa laventelin. Siirryn hiljaisuuteen, laitan jalkani ristiasentoon ja annan käsieni levätä vierelläin. En tarvitse lasipallon taikaa päästääkseni sieluni taivaisiin, vaan annan sieluni olla vapaana, sillä se tietää, minne se haluaa ja missä sitä tarvitaan. Kotiin tuliaisiksi se antaa minulle kauneuden, rauhan, harmonian ja elämän ilon. Niin, ja toivon, joka on elämän yksi tärkeimmistä kannattavista tukipilareista.

Sielun elämä taivaassa on niin kaunis, puhdas ja eheyttävä kokemus, että uskon vakaasti Universumiin, sen loputtomiin voimaannuttaviin mahdollisuuksiin, ihmisten ja sielujen hyvyyteen, veljeyteen ja siskouteen. Jokainen meistä kaipaa rakkautta, läheisyyttä, vapautta ja kauneutta. Sielu vaeltaa läpi Universumin tuoden tuon kaiken kauneuden mukanaan takaisin tänne päälle maan. Olkaamme ystäviä toinen toisillemme, auttakaamme toinen toistamme. Ei se sen kummempaa ole. Asumme Universumissa, sillä hei, maaplaneetta on vain yksi monista muiden joukossa.

Olen kiinnostunut todella paljon myöskin avaruudesta ja sen äärettömyydestä, Universumista sen konkreettisessa muodossa. Luen Tähdet ja avaruus –lehteä, katselen galaksien kuvia, planeettojen eri värejä, tähtisumuja, luen tiedettä, innostun ja innostun aina vaan. Tähtitiede ei sulje pois henkistä ulottuvuutta mitä tulee Universumiin, ne kulkevat mukanani rinnakkain. Yhtä mielenkiintoisia ovat. Kunpa vain olisin opiskellut itseni tähtitieteilijäksi.

***

Harjoitan meditaatiota joka aamu ja yritän katsoa maailmaa myös avaruudellisesta näkökulmasta käsin. Niin ikään haluan elää siten, että henkiset arvot ohjaisivat myös maallista elämääni ja toimintaa siinä kaiken kattavasti. Elämä on ikuista oppimista oli se sitten henkisten tavoitteiden saavuttamista tai maallista elämää. Maailma ei ole valmis koskaan, eikä myöskään Universumi lakkaa olemasta ja kehittymästä yhä edelleen.

Olen elämäni aikana saanut suurella kunnioituksella tutustua Pohjois-Amerikan intiaaniheimon henkiseen päällikköön, kuunnella hänen pyhiä ikiaikaisia oppejaan, olen saanut jutella ortodoksipapin kanssa henkisyydestä ja jumaluudesta ylipäätänsä, olen seurannut suurella kunnioituksella ja innolla Dalai Laman oppeja elämästä, ja kaiken lisäksi rakas aviomieheni on ateisti, joka on mitä sydämellisin ja kultaisin ihminen, jota arvostan yli kaiken.

Haluan tässä siteerata Dalai Lamaa, joka Twitterissä 26. helmikuuta 2018 on kirjoittanut seuraavalla tavalla:  

”Because of the great differences in our ways of thinking, it is inevitable that we have different religions and faiths. Each has its own beauty. And it is much better that we live together on the basis of mutual respect and mutual admiration.”

Oma vapaa käännökseni edellisestä on seuraavanlainen:

”Koska meidän tavassa ajatella on suuria eroja, on väistämätöntä, että meillä on erilaisia uskontoja ja uskomuksia. Jokaisessa on omanlaisensa kauneus. Ja on paljon parempi, että me elämme yhdessä kunnioittaen ja ihaillen toinen toistamme.”

Olen samaa mieltä hänen kanssaan, His Holiness the 14th Dalai Lama.

***

Me kaikki olemme yhtä. Maapallo ei tunne rajoja, avaruus ei tunne rajoja. Yrittäkäämme rakastaa ja saada rakkaus ja välittäminen monistumaan. Jokainen ihminen ja sielu on rakkauden arvoinen. Pienet ystävälliset ja viisaat teot voivat aikaan saada suuria muutoksia kohti hyvyyttä, harmoniaa ja rauhaa.


Iloista päivänjatkoa  

Satu Sakkinen

Katse.Avaruuteen@gmail.com