Tonttu puristaa hellästi vaaleansinistä, pehmeää nuttua. On kostea kesäinen päivä kuusimetsän siimeksessä. Tuoksuu sammaleelta ja havulta. Tonttuyhteisön koti on aivan tuossa lähellä, kolo kuusen juuressa, jossa maja tunnelmallisin on.

”Mitähän tänään tekisin ?” miettii tonttu ikivanha. Tonttu lähtee metsään kävelemään, keräilee pieniä oksia sylin täyteen ja pinoaa ne keoksi laakean kallion päälle. ”Tähän on hyvä perustaa nuotio, kokko suorastaan!” Tonttu virittää tulen nuotioon, joka ison kokon näköinen on. Lämmin tuli lepattaa, kuusenoksat poksuvat, liekki valkoinen, monivärinen on. Tonttu istuu hiljaa vieressä nuotion, jalat koukussa, kädet ympärillä polvien. Tutkailee liekkiä kesyä, villiä tarkkaan, jotakin taianomaista siinä on.

Aika kuluu hiljalleen, mutta se ei tonttua haittaa. Tontut ajattomia ovat, verkkaan puuhaavat asioitansa, yöt nukkuvat kotoisissa koloissansa. 

Nuotiossa kekäleet hehkuu, tonttu metsään jälleen hiipii, sieniä, marjoja etsii. Poimii ne koriin, joka mukana on. Tatteja, tatteja, mustikoita, metsämansikka muutama.

Tonttu vaeltaa sammaleisessa metsässä suunnaten kohti järven rantaa. Pehmeät töppöset painuvat pehmeään sammaleeseen, varvut, risut risahtelevat alla töppösen, käki kukkuu jossakin aivan lähellä ?

Järven rannalla mökki ihmisten, sauna järven rannalla lämmitetty on. Tonttu hiipii tyhjään saunaan, puhdas vesi järvestä jo saunaan tuotu, kiuas lämmin, tuli iloinen alla sen. Tonttu istuu alla lauteiden, tuoksu saunan huumaava on, vanhat puut kuiskii muistojaan, ikkunasta valon säde pilkahtaa.

Tonttu kuvioita sormellansa saunan lattiaan piirtää, lämpö hellii tonttua, joka vanha ja viisas on. Aallot järvenrannalla loiskaa, tonttu saunaveden siunaa. Kohta on jo aika hypätä saunasta pois, sillä isäntäväki jo polkua pitkin saapumassa on.

Tonttu suuntaa kohti koivikkometsää, keskellä sen on kohta korkea, jonka päälle tonttu nyt matkaa. Aurinko paistaa hellästi, muttei kuumasti, tuoksu raikkaan koivikon tontun nenässä on. Hiekkaa, kallionreunoja, oksia, puunrunkoja, joista tonttu tukea ottaa, kun kiipeää kohtaan korkeaan. Vihdoin perillä on paikassa aurinkoisessa ja avarassa.

Tonttu istuu paikassa korkeassa, luonnon helmassa keskellä koivikon. Kuusimetsä tuolla kauempana on, toisaalla järvi loiskuva ja puhdas on. Kesäinen tuulenvire välillä puhaltaa, saa tontun harmaat hiukset ja parran heilahtamaan. Tontulla polvet koukussa on, kädet ympärillä polvien. Silmät hän sulkee, välillä ne hiukan avaa. Tuulenvire poskilla tuntuu, pikkulintu jossakin lähellä laulaa.

Tonttu säteen auringon mukaansa ottaa, lentää hetkessä viereen auringon. Se istuu viereen auringon, lämpöistä ja valoisaa on. Tunne herkkä kanssa luonnon kauneimman, kun värit avaruuden ympärillä loistaa. Säteet kauneimmat väreissä loistaa, leikkivät kanssa auringon. Tonttu käsillänsä, ajatuksillaan pilviä ohjaa, säteet vapaasti leikkii, kun tuulet avaruuden niitä heittää.

Lentää luokse tontun enkeli ihanin. Tonttu enkelin kanssa ohjaa valoa, rakkautta ympärille maan, niin että se iloa kaikille tuottaa ja saa sydämet kaikkien nauramaan.

Tonttu kesäisen mustikan enkelille antaa, enkeli sen suuhunsa laittaa. He yhdessä tietävät, miten asiat on.

Ei kiirettä minnekkään, yhdessä tekevät taikojaan, jotta kaikilla hyvä ois. Tontut ystäviä enkeleiden ovat. Viisas tonttu vierellänsä enkeli taivaan, joka hellä ja hentoinen on. He tuntevat ihmiset ja luonnon kauneimman. Aurinko pyörähtää hiljalleen, säteet sen laskeutuvat päälle maan. Ilta jo koittaa, aika on kotiin koloon mennä.

Tonttu ikivanha kömpii kotiinsa alle suuren kuusen, ottaa lapsukaiset, tontut pienet syliinsä ja niille lahjaksi kissanpojan harmaan antaa. Iltaiset pidot alkaa luona tonttuyhteisön, joka jo aikojen alusta lähtien kotipaikkaansa on pitänyt alla tämän suuren kuusen, joka syvällä metsän siimeksessä on.