Kerran maailmaa vinosti katsoa sain ja siitä itselleni diagnoosin sain. Tämä mukanani ainiaan laahaa ja pulmia monia siksi ratkoa saan.

Silti tähyän taivaisiin, nätisti ajatuksiani kirjoitan,

elämääni kauniilla tavalla elän ja meditaatiota harjoitan.

En ole muuttunut laisinkaan, vaikka leima otsassa maallista elämää saan vaeltaa.

Kas, ihminen voi kauniisti elämäänsä elää, taivaisia polkuja kultaisia tutkia, sillä avaruus on avoinna sille, jok’ sielullensa vapauden suo ja hellyyden ja rakkauden antaa sitä johdattaa.

Sinisenä taivaan näemme, lilaa ja turkoosia päällä sen. Loputon avaruus edessämme hehkuen lepää ja lempeästi kuiskaa:

”Kas, siinähän sinä rakkahin oot”.