Kesäinen tyyni päivä järven rannalla. Vesi tummana, puhtaanraikkaana minua odottaa. Tuskin maltan odottaa hetkeä tuota, kun jalkani saan veteen kastella. Laiturin rappusia hiljaa astelen, alemmaksi kohti vettä etenen. Nyt se hetki, se ihanainen hetki vihdoinkin koittaa. Jalkani vuorotellen kylmään veteen laitan. Hetken päästä jo kaulaa myöden vedessä kellun. Mikä ihana, ihmeellinen tunne tuo onkaan. Lähden hiljaa verkkaalleen uimaan. Kelluskelen välillä kylmässä vedessä, kuuntelen luontoa, tai oikeastaan hiljaisuutta sen. Välillä painan kasvoni kokonaan alle veden.

Vesirajan tuntumassa tunne taianomainen on. Rajan yläpuolella aurinko kesäinen, veden pinta liikkumaton, rannalla vehreä luonto kurkottelee järveen päin. Rajan toisella puolella maailma minulle vieras on, vain tummaa vettä näen. Korvat lukkoon menee. Hiekkainen pohja hädin tuskin erottuu. Kuin vieraalla planeetalla hetken olla saisin, niin oudolta hetki veden alla tuntuu ! Tämä koti kalojen on, joille täysin vieras on maailma meidän, taivaanpuoleinen vesirajan.

Talvi lähestyy, odotan innolla ilmojen kylmenevän. Talviuintia aion tänäkin talvena harrastaa. Vesi niin houkutteleva elementti on. Lumista polkua laiturilla kävelen, pakkanen joka paikasta nipistää, sydän jo valmiiksi hakkaa ja itseltäni jo kyselen ”uskallanko heittäytyä veteen hyiseen, teenkö sen tänään ?”.

Seison hetken laiturin päässä, kylmä alkaa jo tulla. Nyt oikea hetki on, on pakko tehdä se tai sitten palata. Vesi pärskähtää, sydän pompahtaa, järki melkeinpä räjähtää. Henkeä hetken salpaa, mutta nyt se paras vaihe odottaa: keho mukautuu jäiseen veteen, luonnon saa tuntea joka solullaan. Mieli hihkuu onnesta, nyt muutama rauhallinen veto rajapinnassa jäisen veden. Jäälautat rajaavat avannon, pienen kierroksen kuitenkin teen. Mikä ihanuus, minä tein sen taas !

Kipin kapin kohti portaita laiturin, kylpypyyhe päälle äkkiä, ylvään rauhallisesti kuitenkin kävelen kohti koppia lämmintä. Veri kiertää vahvasti, mieli niin puhdas ja raikas, että tätä ei oikeastaan voi ymmärtää ! Mikä ihmeen koukutus tähän hommaan on, kun joka kesä jo syksyn kylmän perään haikailen.

Koko päivän mieleni pirteä on, tunnen itseni vahvaksi, terveeksi ja näin hyvä on.

Nappaan kotoani koirat mukaan, hieman lämmintä lisää päälle puen, lähden talvipakkasella koiria ulkoiluttamaan. Mieleni vielä avannossa hetken viipyy, aurinko paistaa, narskuu lumi, pakkanen poskia hauskasti nipistää. Mikä ihana päivä tänään onkaan ! Otan tästä päivästä kaiken irti, sillä iloisella päällä oon ja niin raikkaaksi, pirteäksi itseni tunnen. Lumista polkua pitkin etenen, auringonsäteet lumesta heijastuu, kaikki niin kirkasta on. Päätän jatkaa matkaani lumisella tiellä, enkä kotiin palaa tuntiin moneen.

Ihanaa talvi, ihanaa riemu !