Kokoonnumme viereen Egyptin pyramidin, joka ylväästi vaaleanruskeana aavikon ylle nousee. Auringonsäteet sen pinnasta heijastuu, silmät melkeinpä sokaistuu. Kömmimme tunnelista tummasta sisään pyramidin uumeniin, kävelemme lyhdyn valossa kammioon lämminhenkiseen, jossa meditaatiohetkemme aiomme toteuttaa.

Istumme piiriin ympärille pyöreän puisen pöydän. Tuikkukynttilä keskellä pöytää hieman valoa, tunnelmaa antaa.

Silmät hetkeksi suljemme, tunne harras virtaa sieluumme. Avaamme silmät hiljalleen ja edessämme leijuu höyhen valkoinen, kenties joutsenen.

Höyhen puhtauden, viattomuuden ja vapauden tunnus on. Se ohi kasvojen hiljaa lennähtää, hellästi poskea hipaisee ja hieman kutittaa. Se kiertää luokse jokaisen, joka läsnä tilaisuudessa salaisessa on.

Kun keskittyy, niin keskelle joukon hartaan ilmestyy maapallo, appelsiinin kokoinen. Sinisenä planeetta siintää, mantereet hopeaansa hohtaa. Käsillä voi sitä yrittää koskea, mutta ikään kuin ilmapatja planeettaa eteeristä suojaisi, eikä annan yhdenkään käden sitä koskettaa. Käsillä voi hellästi maapallon pintaa läheltä silittää, antaa energiaa omaa, joka sitä puhdistaa.

Kun tarkkaan katsoo, niin maapallon pienen pinnalla siellä täällä kultaiset välähdykset kimaltaa, kuin merkin salaisen antaisi jokaisel’, joka välähdyksen nähnyt on.  

Hetken päästä maapallo kullanväriseksi muuttuu. Kultaiset hippuset tunkeutuvat syvemmälle pintaa, kohta koko maapallo hopeansininen on muuttunut pilveksi kultahippujen, joka loisteellaan valaisee jokaisen. Maapallo hetken päästä on hävinnyt kokonaan ja kultahippupilvi tähtisumuksi galaksin muuttuu, kun galaksi kultainen nyt kevyesti edessämme pyörii. Hetki kaunis pikkuhiljaa kultaisen tähtisumun lailla muistoksi jää ja jokaisen sielun saa kauniiksi muuttumaan.

Maapallo pyörii radallaan, kultaiset hiput sen pinnalla siellä täällä kimaltaa.  Sielu puhdistunut on, jotakin hyvää tänäänkin tehnyt olen.