Järvi kaukainen, aallot sen loiskuvat, jäinen vesi järven keväisen. Ulapalla lepää usva valkoinen. Pienet tyrskyt sekoittuvat sankkaan sumuun. Muutama lokki lentää päällä järven, etsivät kalaa kultaista, jota koskaan eivät saa.

Järven sielu henkinen; lokit, kalat, kuikat kultaisia, hohteessa Universumin auringon. Täällä sielu lepää jokaisen. Paikka niin salainen, että sinne eivät löydä muut. Vain järven henkäys jäinen jäljelle jää, kun tuuli ohitse pyyhältää.

Järven sielu vaeltaa, se nostaa järven kauneimpiin paikkoihin avaruuden, joissa se aaltoja hopeisia loiskuttaa.

Kukaan päällä maan ei tiedä järvestä tuosta, jota Universumi rakastaa. Jäinen vesi kanssa sankan sumun, päällä säteet auringon, joukossa parvi lokkien. Kalat kultaiset hyppivät ilmaan ja vesi järven loiskahtaa. Järven henki huolta pitää lapsistaan.

Muuttolinnut lentäneet läpi kaukaisuuden, nyt järvelle tulleet on. Lentävät parvessa luo usvan peittämän luodon syrjäisen, jonka suojaan jalkansa laskevat, ryhtyvät laulamaan. Laulu lintujen kuuluu läpi sankan sumun. Viesti laulujen tavoittaa kaukaisimman kuulijan.

Paikkaan salaiseen päälle järven keväisen, kokoontuvat enkelit pienet taivaan hopeisen. Ne yhtyvät henkeen järven, antavat säteiden kultaisten pyyhältää pinnalla sen. Usva sankka valkoinen sekoittuu tuulahdukseen hopeiseen. Kaikki sekoittuu kauniisti yhteen, kun henki järven yhtyy taivaan tuuleen; järvi loiskuu, usva sankka alleen kaiken peittää, tuulenvire hopeinen pyyhkii pinnalla järven kultaisen.   

Enkelit päällä jäätävän järven laulavat laulujaan; laulu kaunein kiirii kaukaisuuteen läpi usvan valkoisen.