Luonnonhelmassa kesäisellä kävelyllä olen. Tuuli puhaltaa vinhasti takaa. Sieluni hyppää kyytiin tuulenpuuskan, lentelen mukana sen. Jonnekin tuuli minua lennättää, avaruuden pienet henget leikitellä kanssani saa. Luonnon henget kuin tietäjiä viisaita on. Ne nähneet ja kokeneet monenlaista, sillä ikivanhoja iältään ja olleet päällä maan jo ennen kuin maa syntyikään.

Kepein mielin lennän mukana tuulenpuuskan, taivaita tuuli halkoo, hieman vinkuu tuuli korvissain. Nappaan matkallain käteeni tuliaiset, jotka lahjoina annan, kun takaisin maahan palaan. Pieniä jyviä, siemeniä, jotka hohtavat värejä välkkyviä, pieniä hippuja kivien, hippusia säteiden auringon ja kuun.

Annan yhden lahjan rakkaalleni, kunhan ensin palaan. Siinä eväät on elämään, kukoistavaan, mutt’ vaatimattomaan. Emme paljoakaan tarvitse; kotonamme rakkauden hedelmät ja marjat kasvaa, siemenistä kasvavat versot ja puut.

Tuoksu villiyrttien, pensaiden ja kukkien, mehiläiset, pörriäiset pienet, kaikki kesään kuuluvat. Muistan kiittää taivasta siitä, kun niin kauniin luonnon meille antoi. Vaalikaamme villiä maata, antakaamme luonnolle tilaa kasvaa, jotta luonnonhengillä aina suloinen koti ois !

Kohta lentänyt oon idästä länteen ja lännestä itään, pikku hiljaa kotiini jo palaan. Nyt mielessäni kertaan ystävät ja vieraat, joille tuliaiseni kohta annan. Itselleni jätän pienen lahjan, juuri sellaisen, jota mielessäni kaipaillut jo pitkään oon.