Paikka avaruuden, missä lumihiutaleet, lumipeite valkoinen yhtyy aurinkoon Universumin. Paikka lämpöinen, kimaltelevan valkoinen. Mättäät metsikön rauhaisan peittää tämän tienoon. Alla sinisenä hohtava maa, päällä taivas kultaisen värinen paisteessa Universumin auringon.

Sininen planeetta suurena taivaalla katselee, kurkistelee uteliaana, mitä nähdä saa, mutta tämä planeetta ei ole meidän maa. Nyt hirvivasa nuori mättäällä pehmeällä emonsa vieressä tallustaa. Ylhäällä voi huomata ketunpoikasten toistensa häntiä tavoittavan, leikkiä vallatonta isä ja äiti katselee poikasten.

Laakeat vuoret piirtyy taakse metsän, linnut taivaan laskeutuvat kallionkoloihin jyrkän vuoren ja kääntävät katseensa usvan peittämään kaukaisuuteen. Jossakin päin karhu rauhaisaan marjoja metsän syö, toinen karhu sammaleella kellii, antaa auringon hohtaa silmiinsä niin ruskeisiin.  

Tämä ei ole meidän maa. Tämä on paikka salainen, etäinen ja kaukainen. Tämä on sielun koti luonnon, eläinten ja niiden ihmisten, jotka luontoa rakastaa. Tämä on rinnakkainen planeetta maan, joka lepää päällä pilvien valkoisten.

Puhtain luonto koskematon, eläimet sovussa keskenänsä. Päivän askareiden jälkeen voi levolle laskea paikkaan parhaimpaan, missä syvä uni sielun hiljalleen johdattaa paikkaan, missä maa ja taivas yhtyy kauneimmaksi maisemaksi taivaan sekä maan.

Sininen planeetta suurena taivaalla hohtaa, mutta se ei ole meidän maa. Usva raikkain peittää tienoon salaisen.