Puutarhassa, jota mummo rakastaa, lentelee pieniä perhosia seassa kultaisten pienten keijujen. Keijut kukista kukkiin lentelevät joukossa pienten perhosten, kultasiipisten. Perhoset, keijut tehty on luona auringon, säteiden kirkkaiden taivaisten. Ne tuovat iloa sieluun puutarhurin, joka ne aurinkoisina päivänä nähdä saa.

Keiju pieni istuu päällä punaisen ruusun, lehdillä ruusun välkkyy kastepisara kesäisen aamun; keiju hellästi sitä koskettaa. Keiju puhaltaa lehteen ruusun salaisuuden taivaisen, joka saa ilahtumaan kukan ruusuisen. Kukka kiittää keijua siten, että viereen kasvattaa toisenkin kukan.

Mökissä asuu tonttuja vanhoja, viisaudesta tulvillaan. Ne kömpivät illalla joukkoon kasvien, möyrivät multaa ja kukkia rakkaudella lannoittaa. Ne huoltavat kukat suuret kanssa kasvit muut, jotta nämä kesällä kauneimmiksi kasvaa saa. Illalla kömpivät koloihinsa kotoisiin alle mökin punamultaisen.

Syksyn lehdet jo maahan laskeutuvat, kun rapisevan keltaisen lehden alle piiloon menevät keijut kesän. Ne horrokseen talviseen vaipuvat ja unten maille taivaaseen kiitävät. Pilviverhon päällä puutarha taivainen kukoistaa, värit kauneimmat taivaaseen leviää. Keijut, perhoset lentävät kukasta kukkaan, päällä pilviverhon taivaisen.

Kun kevät saapuu jälkeen lumisen talven, keijut, perhoset palaavat puutarhaan mummon mökin, ilahduttamaan mummoa, joka kukkiansa, kasvejansa rakastaa.