Sytytän tuikkukynttilän tuoksulamppuun, jonka vesiastiaan tiputan pari tippaa eteeristä öljyä luonnon tuoksua antamaan. Hiljennyn sohvalle, jalat ristiin panen, selkäni suoristan. Pikku hiljaa kaiken arkisen annan mielestäni valua pois. Tämän hetken aion meditaatiolle omistaa. Sieluni saa lepoa taivaista, mieleni virkistyy energioilla ihmeellisimmillä, eteeriset avaruusmaisemat kuin parhaimmasta taidenäyttelystä ovat; innostun, virkistyn, rauhoitun, olo mitä parhain valloittaa sieluni ja kehoni rentouttaa. Aina vain, yhä uudelleen ilahdun hetkestä meditaation, en kyllästy siihen milloinkaan. Kuin tyhjän vesilasin raikkaalla lähdevedellä täyttäisin ja kun raikkainta lähdevettä olen saanut juoda kylliksein, janontunne vihdoinkin sammutettu on. Kuin kuivahtaneelle kukalle puhtainta vettä antais, siten voisin kuvailla hetkeä meditaation.

Meditaatiohetket mitä erilaisimpia voivat olla. Joskus meditaatio rauhallinen, seesteinen tilaisuus on, jossa kauneimmat energiat valoa antaa, kaikki tietyllä tapaa paikallaan on. Syvä rauha valtaa sielun ja mielen, vaivut jonkinlaiseen unitilaan, vaikka hereillä kuitenkin oot. Mieli tyhjenee, valo kaunein valaisee, yhdyt valoon kauneimpaan, kaikki lopulta kultaisena hohtaa, aika jo kauan sitten pysähtynyt on.

Joskus meditaatio on hauska retki avaruuteen kiehtovaan, jossa voit tavata henkiä, sieluja muita, nähdä kauneimpia eteerisiä avaruusmaisemia, jotka sykähdyttävän kauniita katsella on. Planeetat eteerisinä hehkuvat painottomassa tilassa avaruuden ja niiden ohitse lentää voit. Kaikenlaista ihmeellistä tällä retkellä nähdä voit, ei sanoin lähimainkaan kaikkea kuvailla voi, kun niin erikoisia energioita, tapahtumia kummia, sieluja, henkiä suloisia, mutta kun heitä niin monenlaisia on! Sanat eivät riitä mitenkään tätä kaikkea kuvailemaan, joten se kaikki sieluusi salaisuudeksi jäädä saa.

Meditaatiohetket kehittyvät toisenlaisiksi aina vaan, uusia asioita, tekniikoita oppia läpi elämän kenties saat. Sielu avoinna, mieli puhtaana, arjen rajoitukset tyhjäksi tee ja mitä tärkeintä, hyvyys edellä me mennään, ei koskaan pahaa tahdota kenellekään. Vilpitön rakkaus, sellainen, joka saa ilosta itkemään, yhdistää meidät Universumiin kauneimpaan; kuin kaulakoru helmenvalkoinen se yhdistää sielumme toinen toisiinsa, hellästi taivaan enkelit kaulakorua kauneinta käsissänsä pitää, heiluttelee sitä hiljalleen, antaa rakkauden monistua aina vaan, ei lopu rakkaus Universumin milloinkaan. 

Kukkaset maan vilvoittavan veden maasta saa, mutt’ sielut ihmisten vilvoituksen taivaasta saa, Universumin kastepisarat sielumme kauniiksi, eheäksi saa!