Seisoskelen yönpimeällä lumisella pihalla aivan hiljaa, yksin olen ja hiirenhiljaista ympärillä on. Yht’äkkiä eteeni ilmaan lentelee avaruusalus pieni. Lautasen ääriviivojen mukaan se sateenkaaren värejä neonvärisinä hohtaa, kuin sateenkaaren värit lempeän tulen kaltaisina ois. Värit maailman kauneimmat ilmassa väreilee, väriloisto ihmeellinen silmieni edessä soi.

Hetken päästä aluksesta avautuu eteeni lumiseen talvimaisemaan avaruus kaikkine loputtomine ihmeineen; planeetat, tähdet ja kuut kimaltelee tummansinisenä hohtavaa taustaa vasten. Kaikki siinä ihan lähelläin !

Avaruusalus nyt minulle valojansa, värejänsä raikkaita vilkuttaa, suuntaa valot taivaisiin, joka vaaleanvihreäksi muuttuu.

Katson jälleen lautaseen pieneen, joka edessäni edelleen on. Pieni mies nousee katolle lautasen ja minulle ystävyyden merkiksi vilkuttaa, painuu takaisin alukseen sulkien luukun perässään. Pop, ja nyt lautanen taivaaseen katoaa.