Minä juoksen pitkin lumisia teitä, yritän turhaan pahaa paeta, mitä nopeammin juoksen, sitä nopeammin paha minut kiinni saa,
mietin juostessain jotakin uutta, tämä tällainen ei johda mihinkään, pysähdyn, hengitystäni tasaan, suuntaan katseeni kohti taivaita, suuri kuu minua tuijottaa,
miten kuu voi noin kauniina loistaa, rauhaa jakaa kaikille, lempeästi katsella, niin suurena, hiljaisena valaista koko talvisen tienoon,
jään katselemaan tähtitaivasta, monet tähdet välkkyvät, loistavat kauniisti, nekin ovat niin rauhaa ja rakkautta täynnä, mietin, miksi minut avaruus on tänne maan päälle luonut, kai minulla jokin tarkoitus tässä suuressa suunnitelmassa on?
Siinä lumisella polulla jään asioita miettimään, kaikki paha on jäänyt pois, ei se minua ajanutkaan takaa, ei se minusta mitään halunnutkaan, oliko se vain pahaa unta?
Levitän käteni kohti taivasta, vedän syvään henkeä, avaruuden raikas ilma mieleni piristää, katseeni tähyää tummaa tähtitaivasta, tervehdin Venusta, tähtiä iloisia, mieleni uudistuu, tuntuu siltä, kuin avaruus minut jälleen ehjäksi saisi, ja miksei? Avaruus minut tänne loi, Taivas meitä jokaista rakastaa, jokaisella on tärkeä tehtävä, olla oma itsensä,
rakastaa ja tulla rakastetuksi,
emme halua pahaa kellekään, ei myöskään paha meitä kiinni saa,
pysähtykäämme hetkeksi alle taivaan niin lumoavan kauniin, kiittäkäämme Jumalaa, taivasta avaraa,
tämä hetki on meidän, olemme rakkaus, elämä kuin luminen polku alla tähtitaivaan, lumi narskuu kenkien alla, varmoin askelin eteenpäin, pää pystyssä, ylpeinä, mutta lempeinä elämäämme eteenpäin, hei,
elämä on salaisuus, jotenkin niin outo, mystinen, toisinaan hellä, toisinaan väkevä ja vakava, mutta meidän tehtävä on kulkea eteenpäin, muistaen, että olemme suuri rakkaus,
sillä Jumala meidät tänne rakkaudesta loi eikä unhoita meitä koskaan,
jatkan matkaani eteenpäin, lumi raskuu, mieleni kepeä, sieluni puhdas, ajatuksissani lennän taakse taivaanrannan, enkeli minua matkallain johdattaa, kultaiset enkelin siivet, täysikuu hopeisena, tähdet tuikkivat, kohta jo perillä olen,
kotioven avaan, riisun takin ja kengät eteiseen, laskeudun sohvalle lepäämään ja päätän, etten enää pakene itseäin, minulla on oma paikka tässä elämässä, sillä
jokainen meistä on rakkauden arvoinen, Jumala rakastaa, rakastaa, ainiaan,
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.