Katselen parvekkeelta ulos yöhön pimeään, tähdet tuikkivat kauniisti, puolikas kuuta hohtaa hopeaa, 

yksi tähti minulle vilkuttaa, se jotenkin sinnikkäästi yrittää jotakin minulle viitoittaa, 

kas, päätänpä lähteä katsomaan, 

hei lapsonen, mitenkäs sinä täällä oot, keskellä yötä pimeintä, leikkimässä kanssa tuikkivan tähtösen, 

hei, minäpä täällä taasen, kiva sinuakin tavata, katso mitä minulla, 

oravanpoikanen, korvan takana toinenkin, 
tuolla lumisen hangen kolossa näkyvät korvat jänösen, ja katsos, 

miten isoakin isompi pöllö tuossa ohitseni lentää, valkoinen, 

juupa juu, näin on nähtävä, onneksi olkoon sinulle pieni poikanen, sinulla on täällä mukava olla kanssa ystävien, 

missäs isä nyt mahtaa olla, entä äitisi, 

toki nukkumassa he kotona, välillä perääni katselevat, mutta tietävät, että hyvissä käsissä täällä taivaan metsässä, tunturien lomassa, 

olen poika, niin, tähdet katselevat perääni, minusta huolen pitävät, 

juups, niin taitaapi olla, 

jokaisella meillä on oma pala kauneinta taivasta, 

öiseen aikaan, tai vaikkapa päivällä, voi sielumme palata taivaaseen, sinne, mistä alkujaan tulimme, taivas näyttää meille salojansa, rauhoittaa mielemme, 

iloinen mieli, jotenkin silleen, että tunnemme, että kaikki lopulta 
hyvinpäin. 

Kuuntelen Anna Puun kappaleen Me Ollaan Runo