laitan pään tyynyn päälle, käteni kiedon rakkaimpani kainaloon, vedän henkeä samaan tahtiin rakkaimpain, yhdessä elämme, olemme, seuraavaan päivään heräämme,

toivon niin kovasti terveyttä, pirteyttä elämään, niin monimutkaiseen, sakeaan, jotta voisimme yhdessä nousta aamuun uuteen, tehdä asioita kivoja monia kaiken työn, velvollisuuksien jälkeen,

ristin käteni ja huokaan, Taivaan-Isä, missä nyt oletkaan, kuuntele rukoukseni tämä, yritä edes, sillä tiedän hyvinkin, että siellä olet,

kuuntelet ja ymmärrät rukoukset monet, hyvä ja reilu valtias olet, mutta ehkä kiireinen, niin, kiireinen, mutta silti uskon, että kaiken annat lopulta hyvin mennä, sillä olemme tyttäriä poikia sinun, kerran meidät tänne maan päälle elämään lähetit, oppimaan, kokemaan asioita uusia,

teemme parhaamme, jokainen,

anna anteeksi, jos joskus emme vain jaksaneet, parhaamme silti teemme,

aivan varmasti,

tähän loppuun kuuntelen Isac Elliotin ja Mirellan kauniin kappaleen Palamaan,

Ihminen elää avaruudessa, sillä maapallo kiertää aurinkoa osana Linnunradan galaksia, joka on yksi miljardeista galakseista.

• •    

Ihminen on kirjaimellisesti osa maailmankaikkeutta, muodostuen tähdissä syntyneistä alkuaineista. Tämä kosminen yhteys kytkee meidät 13,8 miljardia vuotta jatkuneeseen kehitykseen, joka alkoi kuumasta alkuräjähdyksestä.

Ihminen on erottamaton osa avaruutta, sekä biologisesti että fyysisesti. Vaikka ihminen on kehittynyt maapallolla, olemme syntyneet kosmisista aineista ja elämme avaruuden sisällä.

Kaikki ihmisen elimistön alkuaineet, kuten hiili, typpi ja happi, ovat syntyneet tähtien fuusioprosesseissa ja muinaisissa räjähdyksissä. Olemme kirjaimellisesti "tähtipölyä".

Lähde: AI-yhteenveto ihminen osana avaruutta, ihminen osana maailmankaikkeutta.

kas, niin me ihmisetkin täällä maankamarassa elämme, jokin voima meitä toisinaan vetää puoleensa, toisinaan se meitä työntää, pyörittää, juoksuttaa suuntaan ja toiseen, välillä me kuolemme, välillä synnymme,

emme voi ajatella, että avaruus ei meihin kuuluisi, sillä me elämme avaruudessa!

​

Haluaisin päästä jonnekin paikkaan tummaan ja rauhaisaan, ja pääsenkin, sillä sieluni ohjaa mieltäni sinne, missä sen parahin on,

joskus on vaikea ymmärtää, miten taivas ja maallinen elämä toisiinsa yhteen kietoutuneet, ei ole erillistä taivasta, tai erillistä maallista, nämä kulkevat käsi kädessä, mutta pomppuinen on toisinaan tuo tie, välillä sileää ja pehmeää,

on pidettävä lippu korkealla, uskoa huomiseen, välillä työntää pää lämpöisen villahuovan alle,

elämä kannattaa, taivas meistä huolen pitää,

enkelin vilpitön katse kun tämän katse kohtaa omasi,

siinä on taikaa, rakkautta ja lämpöä, kyllä, me jaksamme tänään niin kuin huomennakin,

kyllä tämä tästä, kaikki lopulta hyvin,

Olenko asukas maan vaiko lapsi taivaan?

haikara nutussansa pienen lapsen isän ja äidin iloksi taivaalta tuopi,  mutta lainaksi vaan,

taivaan enkelit silmällä lastansa pitää, hellästi tuudittavat kauniin lapsen uniin, unessansa lapsi yhteyden taivaaseen luopi, muistaa tarkkaan, mistä kotoisin on, sanoo ”Hei, minä täällä olen!”,

arjen askareissa unohtuu yhteys ylempään, mutta aina kun rauha maahan ja sieluun laskeutuu, niin kultainen ketju pilvien päälle sielun viepi, rakkaus ja rauha viereillä, Taivaan-Isä tuolla kaukana, enkelit vilkkaat niin ihanat,

on syytä elää siivosti, olla ahkera, oppia asioita monia, toivoa kaikille hyvää, auttaa ja kannustaa, olla rakastettu ja rakastaa, tosin, joskus yksinäisyys sieluumme hiipii, mutta se kestää hetken vain,

taivaan enkelit kaiken ymmärtää, auttavat niin maallista kuin taivaista kulkijaa,

nyt ristin sormeni rukoukseen, annan sieluni jälleen lentää taivaaseen, joukkoon tähtien, planeettojen, tavoitella ideoita uusia, tervehtiä tuttuja ja tuntemattomia, sillä

täällä jokainen on ystävä, tuttu taikka sukulainen, me lennämme joukossa enkeleiden, taivaan asukkaiden, tähtisumuissa sukellellen,

Jälleen jaksamme uuteen päivään astella,

Taivaan-Isä meitä rakastaa,

taivas kurjelle suunnan näyttää, pohjolan jylhät jäävuoret, hyytävän kylmä meri heilahtelee, miksi lintu ylväs pohjoiseen halajaa,

kukapa sen tietää?

Sylissänsä salaisuudet mukanansa kantaa, viepi ne luokse tähtien, lumihiutaleet, jäiset puikot kertyvät siipiin suuriin, sielu linnun lempeä, hellä ja lämpöinen, kaikille hyvää tahtoo,

kenties pesän taivaankannelle rakentaa, puoliso kenties tätä jo taivaalla oottaa, poikaset kuoriutunee kallion rinteelle pehmoiseen pesään, äiti näille taikojansa tekee, toivoo, että poikaiset vahvat ja väkevät aikanaan maailmalle lähtee,

suuntana itä ja etelä,

Suomen väestöstä 0,5-1,5 prosenttia sairastaa skitsofreniaa. Suomessa on noin 55-65 000 skitsofreniapotilasta.

Skitsofreeninen oireprofiili voi vaihdella yksilöittäin suuresti.

Skitsofrenia puhkeaa siihen alttiilla henkilöillä vuorovaikutuksessa ympäristöstä tulevien stressitekijöiden kanssa.

Skitsofrenia voi puhjeta missä iässä hyvänsä.

Yöaikaan vaihdan silmäni meditaatiomoodiin, asetan pienet kiikarit similleni ja suuntaan kiikarin kohti taivasta,

näen pieniä avaruuden asukkaita omissa touhuissansa, ei avaruudessa vain lepäillä, suuntaan katseeni vielä ylemmäs taivaaseen, kauemmas ja kauemmas katselen, toinen pieni yhdyskunta omissa askareissaan, jään katselemaan ja tutkin silmilläin,

oh ho, pieni olento kiikarit silmillään katselee suoraan minua,,,

Hyvää alkavaa vuotta 2026!

istun rannalla järven, paremmin asettelen paksun takkini huppua, kylmä hiekka allani, taivas tumman harmaa, räntää tuloillaan, kylmä pakkanen poskiani nipistää, istun hangessa rannalla järven, jonka rannoilla jo jäätä, valkeaa lunta ympärilläin,

istun rannalla järven, keskiyö, taivaalla tähdet tuikkivat, kuu minua tuijottaa, odottelen, odottelen, nyt se alkaa, taivaalle muodostuu hentoa vihreää, turkoosia, sinistä, avaruuden revontulet leiskuvat taivaalla, huikeaa! Järkeni hetkeksi minut jättää, tuijotan taivasta niin kiihkeästi, tämä on niin upeaa, henkeni salpautuu, tämä ei voi olla totta! Yön pimeys vaihtunut kauneimpaan väriloistoon, miten näin hienoa spektaakkelia voikaan päästä näkemään? Ihminen tulee nöyräksi kun avaruus aukeaa kaikessa komeudessaan,

liekö tämä hienoin elämys välillä ihmisen, avaruuden? Kunpa voisi käsillänsä revontulia koskettaa, tapailen käsilläni ilmaa, revontulet viis veisaavat vaan jatkavat kauneinta leiskuntaa,

Taivaan vaaleanpunainen pyörre vie minut ylös avaruuteen, jonnekin kaukaisuuteen, missä energiat niin pehmeät ja puhtaat,

läpi valkoisen pilven kiidän, jonkinlainen energiaputki minut vielä ylemmäs vie,

sieltä avautuu uusi maailma, hohtavaa valkoista energiaa, säihkyvää hentoa kultaa,

kun katselen tarkemmin, näen pienen yhteisön pienen pieniä asukkaita, vaaleissa nutuissansa, omia askareita jokainen tekemässä, kas,

ei täällä taivaassa vain lootusasennossa levätä, ahkeroivat tyytyväisinä puuhiansa,

kun katselen pilvivaipan taakse, niin siellä kaukaisuudessa istuu jokin hahmo, kultainen valtavan kokoinen huntu tällä päällä, sädehtii myötätuntoa kauas ympäristöönsä,   

tämä katselee ympärilleen, rakastaa niin syvästi kaikkia lapsia, tyttäriä, poikia, ahkeria maan asukkaita, taivaan enkeleitä, avaruuden asukkaita, monenlaisia,

siirryn syvää kunnioitusta osoittaen  sivuun, nöyrästi, peruuttaen ja samalla kumartaen, varovasti käännyn poispäin, jätän tämän taakseni, sillä haluan osoittaa tälle valo-olennolle omaa rauhaa,

rauhaa,

en halua häiritä,