Enkelit ovat kokoontuneet kuvankauniiseen paikkaan kaukaisessa taivaassa. Valkoiset puvut hopeaa hohtaa, sädekehä kultainen ympärillä jokaisen on. Enkelit ovat kyykyssä vieri vieressä ympyränmuodossa ja yksi heistä pitää hopeansinistä vuorikristallikiveä kädessään. Kivi maagista energiaa ympärillensä huokuu, enkelit tiiviisti katsovat kiveen välkkyvään.

”Nyt rukoilkaamme tuota yksinäistä poikaa, joka kiven päällä rannalla istuu.” Sädejono ilmavasti enkelien käsistä lennähtää ja tuota pikaa on luona pojan. Pojan silmäkulmassa jotakin iloista vilahtaa, tuntee lämmön sydämessään, ajatus uusi ja raikas mieleen juolahtaa.

”Lukitkaamme hellästi säde kultainen sieluun pojan yksinäisen ja antakaamme hänelle uudet urat, jotta ilo pulppuaa sydämestä pienen ihmisen.”

”Kas, tuolla apuamme kaipaa perhe uupunut, joka toivonsa jo melkeinpä menettänyt on. Lapset itkevät kanssa äidin ja isän. Tuokaamme lohtua, rauhaa, lepoa ja valoa perheeseen tuohon, avatkaamme väylät uuteen uraan, joka iloa, lämpöä ja rakkautta perheelle uupuneelle tuo.” Kas, säteet käsistä enkelien kepeästi ilmoille lentää ja hetkessä tavoittaa perheen tuon ja kultaiset lämpöisät säteet kotiin harmaaseen tuo. Apua, iloa jo ovella odottaa, kas, ovikello soi !

Pienet enkelit taikojansa tekevät, tuntevat keinot kultaiset monet, kokoontuneina yhteen nuoret ja vanhat. Ilo enkelien sydämistä pulppuaa, kun auttaa saavat ihmisiä maan.

Kultaiset säteet eivät lopu enkeleiltä milloinkaan, ne suorastaan monistuvat vaan. Löytävät ihmiset rakkaat, jotka jostakin syystä apua kaipaa. Kas, enkeleillä kasvot on monet, mutt’ sydämet heillä on kauneinta kultaa !